Visa Arvola

Kaarinan kaupunki, Empolan nuorisotila

”Aloitin siviilipalveluksen vuonna 2013 elokuussa. Peruskoulutuksen jälkeen työskentelin Kaarinan kaupungilla Empolan nuorisotilalla.

Palveluspäiväni koostuivat lähinnä 9–19-vuotiaiden lasten ja nuorten kanssa oleilusta, läksyjen tekemisestä, keskustelusta ja neuvojen antamisesta esimerkiksi tyttö- tai poikaystäväasioihin.

Olen erittäin tyytyväinen valitsemaani palveluspaikkaan. Nuorisotila oli minulle tuttu, koska olin itse viettänyt paljon aikaa siellä. Tunsinkin entuudestaan monet siellä käyvät nuoret.

Siviilipalvelus vastasi pitkälti sitä, mitä odotinkin: se oli työntekoa. Minut otettiin hyvin vastaan ja koin olevani tasavertainen työkavereideni kanssa.

Olen koulutukseltani veneenrakentaja ja perustin nuoriohjaajan roolissa optimistijolla-kerhon osana siviilipalvelustani. Kerhon tarkoituksena oli saattaa lapsia ja aikuisia yhteisen tekemisen pariin sekä parantaa lapsi-vanhempi-suhdetta. Vaikka kerho ei saanut valtavaa yleisöryntäystä, kaikki osallistuneet antoivat hyvää palautetta ja sanoivat pitäneensä siitä kovasti. Kerhotoiminnan ideoiminen ja toteuttaminen on paras muistoni palveluksesta.

Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa siviilipalvelukseen liittyen, sillä vuosi sujui kaiken kaikkiaan erittäin hyvin. Mikäli työpaikalla olisi tullut ongelmatilanteita, tiesin, että apua olisi saanut Lapinjärven koulutuskeskuksesta.

Kaikki ennakkoluulot, joita minulla siviilipalvelusta kohtaan oli, liittyivät kavereideni kommentteihin siitä, että “kaikki sivarit ovat homoja tai hippejä”. Stereotyyppinen kuva osoittautui tietenkin vääräksi. Esimerkiksi Koulutuskeskuksessa oli loistava yhteishenki ja paljon hyviä tyyppejä. Olemme oman saapumiseräni kanssa suunnitelleet jopa yhteistapaamista.

Rehellisesti sanottuna kaipaan siviilipalvelusaikaa. Se oli hauska ja helppo vuosi, kun oli selkeät aikataulut ja toimiva päivärahasysteemi.

Sivarin aloittaville muistuttaisin, että oma asenne ratkaisee! Palvelukseen kannattaa suhtautua yhtä vakavasti kuin mihin tahansa työhön.”